Eläimiä voi auttaa muutoinkin kuin  yksilötasolla pelastamalla yksilöitä, vaikka tärkeää eläinsuojelutyötä sekin on. Jotta eläinten asemaan voidaan vaikuttaa laajakantoisesti tarvitaan ihmisten asenteiden muutosta. Asenteiden muutos on yleensä hidas prosessi mutta jotta tämä hidas prosessi saadaan käynnistymään tarvitaan sellaisia eläinten auttajia jotka tekevät työtä uupumatta sen tiedon ja kokemuksen löytämiseksi miten eläimet kokevat elämän meidän ihmisten maailmassa  Eli tarvitsemme tietoon sidottua empatiaa eli kykyä ja tietoa nähdä asiat eläinten näkökulmasta meidän ihmisten oman näkökulman sijaan.  

Monet varmasti ajattelevat että eihän meidän ole mahdollista päästä eläimen pään sisään ja ymmärtää  mitä se tuntee, haluaa, ajattelee ja kokee. Näin varmasti onkin, mutta uskon että meidän on mahdollista yrittää ymmärtää eläintä kunhan opimme unohtamaan oman itsemme ja tapamme kokea, edes hetkellisesti. Jollemme edes yritä ymmärtää eläimiä niiden omasta näkökulmasta väärinkäsitysten vaara on suuri ja seuraamuksena niistä on vakavia eläinten laiminlyöntejä.

Eläinten käyttäytymisestä ja biologiasta tiedetään nykyään jo paljon ja on tärkeää tuntea tutkimusta  ja lainsäädäntöä, mutta ihmisten asenteet eivät kovin nopeasti muutu tutkitun tiedon ja lainsäädännönkään pohjalta. Tärkeää tietoa ihmisten ja eläinten välisistä suhteista on saatu viime vuosina yhä laajemmaksi kasvaneessa  yhteiskunta ja kulttuuritieteellisessä eläintutkimuksessa.

Ihmisten asenteisiin voidaan vaikuttaa myös tuomalla esiin  niitä olosuhteita missä eläimet joutuvat elämään nykypäivänä. Omaan mieleeni ovat  porautuneet useat järkyttävät  valokuvat ja filmit  siitä miten eläimiä tänä päivänä maailmassa kohdellaan. Muistan nähneeni valokuvat lehmien joukkohaudoista kun hullun lehmän tauti riehui maailmalla. Muistan nähneeni filmin lehmien teurastuksesta ja siitä miten ne jonottavat teuraaksi menoa aivan kuin tietäen mikä niitä odottaa. Muistan myös nähneeni filmin siitä miten turkiseläimiä (koiria, kissoja ja kettuja) Kiinassa nyljettiin elävältä. Muistan nähneeni tuhansia  kuvia koiratarhoille suljetuista koirista joiden kasvoilta tunnistan saman ilmeen….ja monia monia muita valokuvia ja filmejä eläinten huonosta kohtelusta tai kidutuksesta joiden äärellä olen itkenyt vuolaasti.     

Eläimiä voi siis auttaa monella tapaa, mutta itselleni toimivin tapa on ollut sellainen tapa toimia, missä ei tarvitse sitoutua mihinkään tiettyyn yhteen eläinsuojeluyhdistykseen. Haluan voida tarjota apuani eri yhdistyksille ja eri projekteille sen mukaan miten oma elämäntilanteeni jättää palkkatyön jälkeen  aikaa tähän vapaaehtoistyöhön ja sen mukaan mitä milloinkin itse olen kokenut tärkeiksi asioiksi. Uskon vakaasti siihen että niin kauan kun eläinten auttaminen on vapaaehtoistyötä, eikä valtio tai kaupunkikaan sitä juurikaan tue, auttasen  pitää olla omaehtoista. Siihen ei pidä ketään pakottaa tai sanella ehtoja siitä mihin kenenkin pitäisi vapaa-aikaansa uhrata. Monille varmasti yhdessä  yhdistyksessä toimiminen on ihanteellinen tapa toimia.

Olen kirjottanut yleisönosastokirjoituksia sekä lehtiartikkeleita eläintensuojelusta ja kirjoittelen useammalla koirafoorumilla. Vetoomuksia nykyään allekirjoitan aika harvakseltaan tai en niitä etsi aktiivisesti. Palautetta ja kysymyksiä on todella helppo ja nopea sähköpostiaikakaudella lähettää ja uskon että palaute on todella tärkeä vaikuttamisenmuoto. Tästä esimerkkinä tapaus, missä palautteen annolla oli merkittävä rooli. Liv -kanavalta tuli hiljattain amerikkalainen koirankoulutusohjelma Petrainer 911. Ohjelmassa kouluttaja vei huonosti käyttäytyvät koira kuukauden tehokoulutukseen omaan kotiinsa. Siellä hän opetti koiria rankaisemalla  mm. piikkipannasta kiskomalla. Ohjelmassa näytettiin  muutakin Suomen eläinsuojelulain vastaista koulutustoimintaa. Koirafoorumilaiset laittoivat palautetta kanavalle ja kanava päätti lopettaa tämän kyseenalaisen ohjelman. 

Eläimiä/eläinsuojeluyhdistyksiä voi auttaa myös ihan projektikohtaisesti. Voi tarjota esimerkiksi soittoapua rahan/koiranruoan keräykseen tai puhelinhaastatteluun. 

Eli tervetuloa kaikille kentän toimijoille – ottakaa selvää miten yhdistykset toimivat, minkälainen eläinsuojelulainsäädäntö meillä on ja mitä tutkittua tietoa elämistä on saatavilla jne. ja  tarjotkaa mielestänne tärkeää vapaaehtoisapua eri eläinsuojeluyhdistyksille.

Eläimet kiittävät :)

Ps Kaikki Suomessa toimivat eläinsuojeluyhdistykset löytyvät omilta
www.koiratarhat.com   sivuiltani.

Koiraveron tarpeellisuudesta on käyty keskustelua aina ajoittain ja tällä hetkellä adressit.comissa on jo liki 4000 nimeä kerännyt vetoomus koiraveron poistamiseksi kaikista Suomen kunnista (http://www.adressit.com/koiraveronvastustus).
Useissa kunnissa koiravero on jo poistunut, mutta esimerkiksi Helsingissä koiravero on vielä maksettava vero. Epäoikeudenmukaiseksi koiraveron tekee se että verorahat eivät ole korvamerkittyjä, joka tarkoittaa sitä että kunta ei ole velvollinen käyttämään verotuloja koiranomistajien hyväksi millään tavalla. Koiravero myös asettaa koiranomistajat epätasa-arvoiseen asemaan kissanomistajien suhteen, joiden ei veroa tarvitse maksaa.

Suomessa on tällä hetkellä arvioitu olevan noin puoli miljoonaa koiraa. Lemmikkikissojen määrää voi vain arvailla.  Koirien määrää on voitu arvioida Kennelliittoon vuosittain rekisteröityjen koirien ( noin 50 000) ja maksettujen koiraverojen perusteella (lukuun on käsittääkseni lisätty arvio rekisteröimättömistä koirista ja veroa maksamattomista ihmisistä). Lemmikkien määrän on arveltu yhä kasvavan (Kennelliittoon rekisteöidään vuosittain kasvava määrä koiria).

Ei ole tietääkseni tehty mitään tutkimusta siitä, että miten sekarotuisen koiran tai maatiaiskissan hankkiva ihminen eroaa tai eroaako jollakin tavalla rotukoiran tai -kissan ottajasta, mutta uskaltaisin väittää että heidän joukossaan on useammin heikommin toimeentulevia ihmisiä kuin rotukoirien ja rotukissojen omistajissa. Sekarotuisen koiran tai maatiaiskissan hankkiminen on mahdollista vaikka ihminen olisi heikosti toimeentuleva esim työtön, opiskelija, eläkeläinen jne. Rotukoirien ja rotukissojen hinnat pyörivät n. 500 – 2000 euron välillä, minkä vuoksi niiden hankinta ei ole useinkaan mahdollista heikosti taloudellisesti toimeentulevalle. Ne lemmikkielänten omistajat ketkä ovat joutuneet joskus elämään työttömyyskorvauksen, toimeentulotuen, opintotuen tai kansaneläkkeen turvin tietävät minkälaisia valintoja silloin joutuu tekemään jo omien ja lemmikkien ruokahankintojen suhteen ja jos lemmikki sairastuu silloin kyseessä on jo taloudellinen katastrofi.

On itse asiassa perustuslain vastaista että toimeentulotukea ei koskaan myönnetä lemmikkieläinten ruoka- tai hoitokuluihin. Käytäntö asettaa lemmikkienomistajat eri arvoiseen asemaan lemmikittömien kanssa, koska lemmikkien omistajien kuukausittaisia todellisia kokonaismenoja ei huomioda, varsinkin silloin jos lemmikki sairastuu. Eläinlääkärikuitit ovat sosiaalityöntekijöille pelkkää ilmaa.

Yksityisten eläinlääkärien maksutaksat ovat karanneet käsistä jo ajat sitten. Pelkkä tarkastukäynti maksaa vähintään 70-80 euroa ja päivystysajalla tarkastuskäynti on yli 100 euroa. Lisäksi ongelmana on että Helsingillä on kyllä kaupungin eläinlääkäri, mutta mitään kunnallista eläinlääkäriasemaa ei ole. Eikö kunnallinen eläinlääkäriasema tulisi olla juurikin niitä varten, jotka koiraveroa maksavat, jotta saisivat eläinlääkäripalveluita edes vähän edullisemmin kuin yksityiseltä ?

Minusta koiraveroa voisi vaikka nostaa ja säätää sen rinnalle kissavero jos sillä tavalla saataisiin jotain helpotusta lemmikkien omistajien eläinlääkärikulutaakkaan, joka saattaa suistaa jo ennestään huonon taloustilanteen kurjuuteen sekä lemmikille että omistajalle. Selvää on että eniten tästä kaikesta kärsii sairas eläin, joka ei pääse eläinlääkäriin ja seuraavaksi eniten lemmikin omistaja, joka kärsii siitä että ei pysty rakasta sairasta lemmikkiään viemään lääkäriin.

Korjasin virheellisen tiedon siitä että rotukissoilla ei ole kattojärjestöä (kiitos tiedosta).

Yritän selvittää että mikä on rotukissojen kattojärjestön Suomen Kissaliiton arvio on kissojen määrästä Suomessa.

On häkellyttävää miten samanlaisia väkivallan oikeuttamiseen liittyviä perusteluja on käytetty sekä koiran että ihmislapsen väkivaltaisessa kasvattamisessa ja opettamisessa. Koirafoorumeita lukiessa huomaa kuinka eri tavalla ihmiset määrittelevät väkivallan. Yhden mielestä esim koiran selättäminen (koira painetaan pakottamalla asentoon, jossa se ei pysty puolustautumaan) hallitussa mielentilassa ei ole väkivaltaa, koska silloin ei ole toimittu vihan vallassa vaan harkitusti koiran käytöksen korjaamiseksi (vrt. lapsen esim piiskaaminen kasvatusmielessä harkitusti). Toinen kirjoittaja väittää että tietyt ns. kovat tai vietikkäät koirat tarvitsevat kovempia menetelmiä kuin muut normikoirat (vrt meidä Paavo on niin kovapäinen että ei usko mitään jollei sitä kunnolla laita seinää vasten).

Kurittaminen lasten kasvatuksellisena metodina kiellettiin Suomen laissa vuonna 1979. Nykylainsäädännössä lapsen kuritus (ns. kasvatus ja opetusmielessä rankaisu väkivallalla) on määritelty pahoinpitelyrikokseksi Lapsen kurittavaa pahoinpitelyä voi olla mm. tukistaminen, nipistäminen, läimäyttely jne. (Lastensuojelun keskusliitto, http://www.lskl.fi/liitto). Yleinen laintulkinnan periaate on että, lapselle ei tarvitse syntyä pahoinpitelystä näkyviä vammoja vaan ihmislapsen ruumillisen koskemattomuuden loukkaus riittää tuomioon. (Lievä pahoinpitely 578/1995 7 § Jos pahoinpitely, huomioon ottaen väkivallan, ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen tai terveyden vahingoittamisen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä pahoinpitelystä sakkoon.)

Koirien väkivallalla kouluttamisen vastaisessa työssä mennään nykypäivänä samoilla urilla kuin mentiin lasten väkivallalla kasvattamisen vastaisessa työssä -80 luvuilla jolloin väkivallan vastustajat pyrkivät osoittamaan että väkivallan käyttö johtaa lapsen kehityksen kannalta monelaisiin haittoihin ja lisää lapsen nykyistä ja myöhempää aggressiivisuutta ja siten väkivaltaa yleensä. Vuonna 2007 Englannissa Southhamptonin yliopistossa julkaistussa käyttäytymistieteisiin kuuluvassa väitöskirjassa vahvistettiin väite että fyysiset pakotteet (positiivinen rankaisu, negatiivinen vahvistaminen tai muunlainen ehdoton pakote) saattavat aiheuttaa sijaistoiminta-ongelmakäytöstä koirille (Eskeland Grv Ellingsen, ”Educational methods as risk factors for problem behaviour in dogs”, 2007). Tänä vuonna julkaistiin Yhdysvalloissa tehty tutkimus, jossa vahvistettiin näennäisen itsestäänselvä hypoteesi siitä että aggressiivisesti koiraa kasvattamalla saadaan agressiivinen koira (lähde).

Suurin ongelma ei liene siinä etteivätkö ihmiset ymmärtäisi että koiran hakkaaminen, potkiminen ja muu törkeän pahoinpitelyn piiriin kuuluva väkivalta olisi koiralle haitallista, vaan se, että ei ymmärretä että myös lievä pahoinpitely, voi olla koiralle vahingollista. Lievä pahoinpitely rikosnimike, johon lapsen kuritus nykyään luetaan takaa ruumiillisen koskemattomuuden lapselle. Koirien koulutuksessa kuitenkin yhä nykyään liian usein hyväksytään sellaiset ruumiilliset kajoamiset kuten  koiran kuristavasta pannasta koulutustarkoituksessa nykiminen, koiran selättäminen ja koiran naamalle erilaisten suihkeiden sumuttaminen (esim sitruunapanta). Koiran turha pelottelu kielletään yksiselitteisesti jo nykyisessä laissa ja  siitä huolimatta koiran koulutus erilaisten säikäyttävien menetelmien avulla on edelleen yleistä (esim koiran säikäyttäminen kolinapurkilla).

Vielä ei olla asenteiden tasolla ymmärretty että eläimille on taattava sama fyysisen koskemattomuuden suoja kuin ihmislapsillekin. Jotta asenteita voidaan alkaa muokkaamaan koiran väkivallattoman koulutuksen suuntaan, eläimen kurittaminen tulisikin saada eläinsuojelulakiin samalla tavalla pahoinpitelyrikosnimikkeen (törkeä ja lievä) alle kuin se jo on lasten oikeuksien kohdalla. Enää ei riitä pelkästään se että tieteellisesti todistetaan väkivallan haitallisuus vaan väkivalta, lieväkin sellainen tulee selvästi tuomita ja saada kirjattua eläinsuojelulakiin.

Toivoa voi että eläinsuojelulakiin saadaan Oikeusministeriön suunnittelema törkeä eläinsuojelurikoksen nimike, jotta myös lievät kurittamisen muodot tulevat rangaistaviksi selkeämmin.

Suomessa on voinut seurata MTV3 Ava kaapelikanavalla Hollywood julkkis “koirankuiskaaja” Cesar Millanin menetelmiä ratkaista koirien ja ihmisten välisiä ongelmia. Myös netistä voi seurata miten tämä charmikas latinomies panee laumajärjestyksen perheissä uusiksi. Millanin koulutusmenetelmiin kuuluu mm. koiran väkisin selättäminen ja koiran kurkun kuristaminen pannan ja hihnan avulla.

Miksi Millan on noussut suureen suosioon arveluttavilla koulutusmenetelmillään. Osittain suosion syynä on varmasti se että hän on saanut maineikkaan National Geographyn tukijakseen, mutta hyvä markkinointikoneisto ei selitä sitä miksi ihmiset ovat valmiita uskomaan että koiraa pitää kouluttaa fyysisesti rankaisevilla menetelmillä.

Koira on saanut Suomessa oman arvostetun aseman ihmisperheen jäsenenä, mutta miksi tätä rakasta perheenjäsentä ollaan yhä edelleen valmiita käsittelemään kovakouraisesti ja niin että koiran omaa tahtoa tai tuntemuksia ei huomioida ?

Johtajuusoppi jonka mukaan koirat pyrkivät heti tilaisuuden tullen pomoksi perheessä jollei sitä pidetä ns. “käskyn alla” ja minimoida koiran oma vapaa tahto, elää sitkeästi ihmisten mielissä, vaikka se on tiedepiireissä jo kumottu. Se miksi ihmiset eivät ole valmiita hylkäämään tätä aikansa elänyttä johtajuusteoriaa selittynee sillä että se palvelee eri tavoin erinomaisesti ihmisen tarpeita.

Ihminenhän on perusluonteeltaan sellainen että haluaa nopeita ratkaisuja ongelmiin. Rankaisemalla koiraa voidaan saada näennäisesti nopeita ratkaisuja koiraongelmiin ihmisen näkökulmasta. Ihmisellä on myös taipumus “ulkoistaa” ongelmat ja mikä sen kätevämpää kuin ulkoistaa koiran ongelmat esimerkiksi sillä verukkeella että koirien ongelmat eivät voi olla meidän ongelmia, koska olemme eri lajia ja puhumme eri “kieltä”. Miksi siis meidän pitäisi muuttaa omaa käytöstämme tai jopa muokata ympäristöämme koiran mielen mukaiseksi varsinkin kun vaarana on koko ajan se että koira kaappaa valta-asemamme perheessä ?

Olisi jo aika alkaa kuunnella mitä koira meille viestittää. Jos tehdään tietoinen päätös että koira ei ole mikään todellinen uhka asemallemme perheessä ja ymmärretään että koiran ongelma on aina koko perheen ongelma, jonka ratkaiseminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, voitaisiin päästä jo pitkälle koiran ymmärtämisessä. Kun vielä herkistetään omat vaistot sille mitä oma koira missäkin tilanteessa kokee miellyttävänä ja mitä epämiellyttävänä, on meidän mahdollisuus saada koira tekemään asiota juuri niinkuin me haluamme ilman että meidän tarvitsee tarvitsee käyttää rankaisuja koulutuksessa. Monet koiranomistajat ovat nämä valinnat jo tehneet, mutta liian moni vielä haluaa katsoa koiran maailmaa pelkästään omasta ihmisvinkkelistään eikä halua perehtyä siihen miten koira oppii niin että saadaan koiran, ei ihmisen kannalta parhaat oppimistulokset.

Monet meistä on kohdannut jollain matkallaan kulkukoiria. Ensiajatus kohtaamisesta saattaa olla että näillä onnekkaillahan on hyvät oltavat kun ne saavat vapaina vaeltaa pitkin maita ja mantuja ja jos eksyvät kaupunkeihin niin niille riittää vielä ruokaa syötäväksi roskiksista. Vapauden ihannointi on niin juurtunut meidän länsimaisiin mieliimme että projisoimme vapauden illuusion näihin eläimiin, jotka eivät osaa edes muodostaa vapauden käsitystä mielessään. Olisipa kiva olla koira ja vaeltaa vapaasi missä lystää matkailija miettiin tyytyväisenä.

Jos sitten viipyy samassa lomapaikassa vähän pidempää saattaa olla että joku näistä vapauden sankareista hakeutuu seuraan ja mikäs sen mukavampaa kun kaveri joka seuraa mukana tässä oudossa maassa ikäänkuin oppaana. Kun koira tiiviisti seuraa eikä lähde pois saatta matkailija miettiä että sillä täytyy olla joko nälkä tai jano. Tälle kulkureitten sankarille pitää ehdottomasti käydä ostamassa jotain syötävää, ajattelee hän. Sitten mieleen hiipii epäilys että onkohan se sittenkään hyvä ajatus, koska jos nyt annan ruokaa se ei ainakaan lähde pois ja seuraa joka paikkaan. Ja niin koira saa mennä tiehensä.

Seuraaviin kohtaaminsa kulkukoiriin matkailija suhtautuu jo kuin ne kuuluisivat katukuvaan tässä ympäristössä ja ohittaa koirat sen kummempia enää ajattelematta.

Jotkut ehkä huomaavat että osa koirista on ylillaihoja tai muistaa että niissähän saattaa olla kirppuja, joten parempi etten ole liian läheisissä tekemisissä ettei tule suunnittelemattomia tuliaisia kotiin.

Miksi meidän ihmisten sitten pitäisi välittää näistä katujen kulkijoista ?

Maailman terveysalan organisaatiot sanovat, että siksi että nämä koirat ovat uhka meidän ihmisten terveydelle. Ne levittävät tappavaa vesikauhua ja muita ihmiin tarttuvia vaarallisia tauteja. Kulkoirista pitää päästä eroon hinnalla millä hyvänsä ja nopeasti.

Eläinsuojelijat sanovat, että koirat eivät voi hyvin kaduilla vapaana kulkiessaan vaan ovat usein sairaita ja aliravittuja. Kulkukoiria pitää hoitaa eikä jättää oman onnensa nojaan.

Ensimmäiset eläinsuojelijat heräsivät kulkukoirien hätään jo 70-luvulla ja alkoivat perustaa moneen Euroopan maahan eläinsuojia, joissa eläimet hoidettiin terveeksi. Yksityisten eläinsuojelijoiden perustamissa eläinsuojissa koiria ei enää lopetettu kuten kunnallisilla tarhoilla vaan niiden annettiin elää tarhassa ajatellen että kulkureiden ei enää tarvi kärsiä nälkää. Nämä eläinsuojelijat eivät kuitenkaan ymmärtäneet että koirat eivät elä pelkästä ruuasta, vaan että ne tarvitsevat turvallisuutta ja rauhaa siinä missä me ihmisetkin. Koiratarhojen kolkoissa pienissä häkeissä monet stressaantuivat pahasti.

Koiratarhojen perustajilla oli hyvä aikomus, mutta lopputulos koirien kannalta on huono ja epähumaani. Vasta 90-luvulla koiratarhoissa ymmärrettiin että koirat voivat saada turvallisuutta ja voivat elää terveinä vain ihmisten seurassa, kuten ne olivat vuosituhansia tehneet. Alkoi koirien adoptiotoiminta.

Maailman terveysalan organisaatiot sanoivat että tämähän on aivan älytöntä siis että näitä likaisia ja sairaita kulkukoiria tieten tahtoen viedään ihmisten lähelle ja vielä perheisiin joissa on lapsia. Aivan hullua touhua. Ja samaan hengenvetoon he sanoivat että koirat pitää lopettaa tarhoilla etteivät ne pääse meidän koteihin levittämään tauteja.

Tämä on nykypäivää. Edelleen kulkukoirakannoista yritetään päästä EU:n alueella eroon niitä massatappamalla. Muutama päivä sitten tuli julki EU:n lakialoite, jossa salllittaisiin kulkukoirien tappaminen kaasuttamalla ja sähköiskuilla. Näinähän edelleen tapahtuu monessa Euroopan maassa, mutta että se pitäisi oikein erikseen lailla sallia. Kovin on vaikea ymmärtää tälläisiä natsiajatuksia, varsinkin kun jokainen maa tietää varsin hyvin että kulkukoiraongelmaa ei ratkaista koiria tappamalla. Tappaminen vähentää kantaa vain väliaikaisesti ei pysyvästi. WSPA ja monet muut eläinsuojelujärjestöt sanovat että kulkukoiraongelma voidaan ratkaista pysyvästi vain laajakantoisilla sterilointi ja kastrointiprojekteilla, rokotuskampanijoilla ja ihmisten valistamisella siitä miten koiria pitää kohdella. Mutta kuka heitä kuuntelee ?