Korkeasaaren entinen johtaja Seppo Turunen on viime vuonna julkaistun Lemmikkielämää -kirjansa jälkeen yrittänyt saada koiranomistajissa reaktiota aikaan puheenvuoroillaan, joita hän on esittänyt Helsingin Sanomissa (12.6.2011 ”Eläinfysiologi tuomitsee koirien pidon viihdykkeenä” ja  13.2.2012 ”Korkeasaaren ex-johtaja Turunen: lemmikeistä luovuttava” ja 15.2 ”Eläinbisneksen rohkea kriitikko” ). Jostain syystä koirakansa ei ole kuitenkaan provosoitunut Turusen näennäisen radikaaleista kannanotoista. En myöskään minä ole sitä tehnyt.

Turusen kirjaa en ole vielä ehtinyt lukea ja tässä kirjoittamani  perustuu siten  ylläoleviin  HS:n artikkeleihin.  Mihin Turunen oikeastaan pyrkii lemmikkien pidon kritiikillään ? Jos hän kritisoi lemmikkikoirien rodunjalostusta niin olen täysin hänen kanssaan samaa mieltä, sairaaksi jalostettujen ja liikevaihdon välineinä toimivien lemmikkien pidosta tulisi luopua. Jos hän taas tarkoittaa, että myös ns. jalostamattomien koirien pidosta tulisi luopua olen hänen kanssaan täysin eri mieltä.

Koirien jalostustoiminta eli ihmisen valitsemien koirien tarkoituksellinen astuttaminen on nykymuodossaan liiketoimintaa, joka usein johtaa eläinsuojelullisiin ongelmiin kuten pentutehtailuun. Jos kasvattaja myy yhden koiranpennun, joita hänellä voi olla myynnissä samalla kertaa yhdestä jopa kymmeneen, tuhannen tai jopa kahden tuhannen euron hintaan, niin ei kyseessä voi olla täysin pyyteetön jalostustoiminta.

Kodittomaksi joutuneelle koiralle kodin etsiminen ei sitä vastoin millään tavoin ole liiketoimintaa. Koteja kodittomille koirille etsivät yleensä voittoa tavoittelemattomat eläinsuojeluyhdistykset ja uuteen kotiin menevästä koirasta veloitetaan vain kulukorvaus luovutussopimusta tehtäessä. Eettisesti kestävä kodin etsintä kodittomalle koiralle lähtee aina koiran tarpeista, ei siitä mitkä koiralle kodin antavan ihmisen tarpeet lemmikkiään kohtaan ovat.  

Turunen niputtaa yhteen kaikki lemmikkieläimet (lemmikkieläin voidaan muuten määritellä sekä ihmisen kanssa asuvaksi eläimeksi että ihmisen omistamaksi eläimeksi); luonnosta lemmikiksi otetut luonnonvaraiset  eläimet ja näiden jälkeläiset eli ne jotka eivät ole sukupolvien ajan  oppineet elämään ihmisen kanssa ja  ihmisen kanssa sukupolvien ajan  elämään oppineet lemmikkieläimet. Korkeasaaren entisenä johtajana Turunen on huolissaan luonnonvaraisten eksoottisten eläinten kuten matelijoiden päätymisistä lemmikkieläimiksi ihmisten asuntoihin pieniin terraarioihin ja häkkeihin.  Myös minä olen Turusen lailla huolissani luonnonvaraisten eläinten päätymisestä ihmisten koteihin, mutta yhtälailla olen huolissani näiden luonnonvaraisten eläinten päätymisestä eläintarhojen omistukseen vähän  isompiin terraarioihin ja häkkeihin.

Turusen mielestä luonnonvaraiset ja vankeudessa syntyneet eläimet  voivat hyvin hyvissä eläintarhoissa verrattuna kodeissa eläviin ja erityisesti kaupunkikodeissa eläviin lemmikkieläimiin.  En tiedä kuinka paljon maailman kaikissa eläintarhoissa on luonnonvaraisia ”lemmikkieläimiä”  tai vankeudessa syntyneitä "lemmikkieläimiä" ja kuinka hyvin hoidettuja nämä kaikki eläintarhat ovat, mutta monen eläintarhan häkeissä näkemäni eläimen elinolosuhteet eivät mielestäni ole olleet hyvät.

Toisaalta tiedän, että suurin osa Suomessa elävistä noin puolesta miljoonasta kotilemmikkikoirasta pääsee viettämään hyvää elämää, johon kuuluu päivittäinen riittävä liikunta ja virkkeellinen toiminta ihmisen ja oman lajikumppanin seurassa. Tiedän myös että ihmisen välinpitämättömyyden vuoksi maailmassa on aivan liian paljon holtittomasti lisääntyviä koiria, jotka joutuvat elämään kurjaa elämää ”vapaana” kulkurina ja että näille miljoonille kodittomille koirille on lottovoitto päästä sellaisen ihmisen lemmikiksi, joka osaa pitää koirasta huolta ottaen huomioon sen tarpeet; sellaisen ihmisen lemmikiksi, joka ei pidä koiraa pelkästään omana viihdykkeenä. 

Maailman kulkukoiraongelma ja hylättyjen koirien ongelma ei tule ratkeamaan ennen kuin koirien holtiton jalostustoiminta ja lisääntyminen pannaan kuriin maatasoisella ja  EU- tasoisella  lainsäädännöllä. Lisäksi maissa joissa on kulkukoiraongelma, valtioiden tulisi tukea koirapopulaatioiden sterilointi-projekteja. Myös lemmikkien sirutuspakko ja eläinajokortti lemmikkien omistajille olisivat eläinsuojelullisia parannuksia koirien pitoon. Kun nämä eläinsuojelulliset päämäärät  joskus saavutettaisiin niin varmasti huomattaisiin että  enää ei olisi tarvetta luopua koirista lemmikkieläminä.

Koiranruoan ekologinen  jälki, jota Turunen pitää eläinsuojelullisten syiden lisäksi syynä miksi lemmikeistä tulis luopua kokonaan  pitkällä aikavälillä,  on sitten ihan oma aiheensa, johon en tässä ota kantaa. Mainitsempa vain että meillä koirat syö pääasiassa teurasjätteitä.

 

 

 

 

 

 

Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu löytöeläinten maahantuonnista. Keskustelu alkoi Suomen Eläinlääkäriliiton  27.1.2010  antamasta linjauksesta:

 ”Pelastustarkoituksessa tapahtuva yksittäisten eläinten maahantuonti ei ole eläinsuojelullisesti perusteltua. Maahantuonti aiheuttaa merkittävän riskin sekä kansanterveydelle että eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille.

Autettavia eläimiä on myös kotimaisissa löytöeläintaloissa ja että eläimen auttaminen paikan päällä ulkomailla on eläinsuojelullisesti perusteltua.”

 

Kannanotton mukaan eläinsuojelutyötä on vain Suomessa elävien kotimaisten eläinten auttaminen sekä ulkomaisten eläinten auttaminen paikallisesti siinä maassa missä ne elävät, ei Suomesta käsin ulkomaisen eläimen auttaminen tuomalla koditon koira maahan siinä tarkoituksessa, että se saa kodin.   

Kansanterveydellisen riskin ja maaahantuonnista muille eläimille aiheutuvan  terveys ja hyvinvointiriskin lisäksi eläinlääkäriliitto on perustellut kantaansa sillä, että  kulkukoira- tai  hylättyjen koirien ongelma eivät ratkea auttamalla muutamia  yksilöitä (Yle Aamu-tv 18.4, Suomen Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Sanna Hellstömin haastattelu).   

Jos suomalaiset  ja monet muut Euroopan maiden kansalaiset eivät auttaisi löytökoiria Euroopassa etsimällä niille koteja kansainvälisesti, kulkukoirien ja hylättyjen koirien aiheuttama riskit  eri maiden kansanterveydelle ja eläinten hyvinvoinnille olisivat todennäköisesti paljon suuremmat kuin mitä ne tällä hetkellä ovat. Se, että kansainväliset adoptiot ovat tulleet osaksi monien koiratarhojen arkea viimeisen kymmenen vuoden aikana tarkoittaa, että kulkukoirien terveyttä hoidetaan eikä anneta esimerkiksi rabiesta vastaan rokottamattomien sairaiden koirien kulkea kaduilla siinä määrin kuin aikaisempina vuosina. Eurooppalaisilla koiratarhoilla tuskin olisi yhtä suurta tarvetta pitää koirien rokotuksista ja terveydestä hyvää huolta tai steriloida ja kastroida koiria jos kansainvälisiä adoptioita ei olisi ja lähes kaikki tarhoille joutuvat koirat jouduttaisiin lopettamaan. Koiratarhat eivät yleensä saa mitään yhteiskunnan tukea ja toimivat vapaaehtoistyöntekijöiden voimin.

Löytöeläinten kansainvälinen adoptiotoiminta tapahtuu koiratarhoilla yleensä paikallisen auttamisen, kuten sterilointien ja kastrointien rinnalla. Paikalliset adoptiot ovat yleensä hyvin pieni osa tarhojen toiminnassa monessa maassa. Paikalliset eivät yleensä halua tarjota kotia kulkukoiralle tai hylätylle koiralle. Useissa maissa jopa 80 % prosenttia tarhojen adoptioista on kansainvälisiä joskus jopa vielä suurempi määrä.  

Kulkukoira tai hylättyjen koirien ongelmaan paras paikallinen ratkaisu on  koirien sterilointi ja kastrointi sekä terveyden hoito, johon kuuluvat  mm järjestelmälliset rokotuskampanjat (WSPAn suositus). Nämä toimet ovat samalla osa koiratarhojen paikallista valistustyötä. Kun paikalliset ihmiset näkevät miten eläimistä tulisi pitää huolta, asennemuutokseen on lyhyempi matka ja eläinten hylkäämiset paikallisesti toivottavasti vähenevät.

Kansainväliset adoptiot ovat eläinsuojelulllisesti perusteltavissa sillä että ne mahdollistavat koirien terveydestä huolenpidon ja antavat mahdollisuuden yhdelle yksilölle elää laadukas elämä kotiutettuna tarhalla eletyn stressaavan elämän sijaan. Ulkomaisen löytöeläimen maahantuonti on  eläinsuojeluteko, mikäli eläimen hyvinvointi huomioidaan maahantuonnnin aikana ja sen jälkeen ja tautiriskit minimoidaan kaikin mahdollisin toimenpitein. 

Suomessa ei ole kulkukoira ja hylättyjen koirien ongelmaa siinä mittakaavassa kuin monessa Euroopan maassa. Karanneet koirat yleensä löytävät kotiinsa ja hylkäämisiä on vähän. Esimerkiksi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksellä on vuosittain noin 20 kotia hakevaa koiraa.  Eläinsuojelutyön tekeminen kotimaassa ei poissulje sitä etteikö samalla voisi tehdä eläinsuojelutyötä ulkomaisia löytökoiria auttaen. 

Sen sijaan että Suomen Eläinlääkäriliitto pyrkii saamaan ulkomaisten löytöeläinten maahantuonnin loppumaan, olisi hyvä miettiä, että miten erilaisten tautien tuleminen Suomeen voitaisiin estää muulla eettisemmällä tavalla. Yksi tapa ehkäistä tautiriskejä on kouluttaa sekä eläinlääkäreitä että kansalaisia tunnistamaan, hoitamaan ja testaamaan eri maissa löytöeläimillä ilmeneviä tauteja. 

Evira järjestää 11.5  koulutuksen tarttuvista eläintaudeista, jonne innokkaana ilmottauduin mukaan. Viime viikolla tuli viesti, että tilaisuus on tarkoitettu vain eläinlääkäreille. Myös me ulkomaisten löytökoirien omistajat kaipaamme päivitettyä tietoa ulkomaisista taudeista ja siitä miten niitä voi ehkäistä ja hoitaa, jotta meidän  olisi mahdollista pitää tarpeeksi hyvää huolta omien koiriemme terveydestä ja siitä että ne eivät pääsisi levittämään mitään Suomessa harvinaista tautia muihin lemmikkeihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eläimiä voi auttaa muutoinkin kuin  yksilötasolla pelastamalla yksilöitä, vaikka tärkeää eläinsuojelutyötä sekin on. Jotta eläinten asemaan voidaan vaikuttaa laajakantoisesti tarvitaan ihmisten asenteiden muutosta. Asenteiden muutos on yleensä hidas prosessi, mutta jotta tämä hidas prosessi saadaan käynnistymään tarvitaan sellaisia eläinten auttajia jotka tekevät työtä uupumatta sen tiedon ja kokemuksen löytämiseksi miten eläimet kokevat elämän meidän ihmisten maailmassa  Tarvitsemme tietoon sidottua empatiaa eli kykyä ja tietoa nähdä asiat eläinten näkökulmasta meidän ihmisten oman näkökulman sijaan.  

Monet varmasti ajattelevat että eihän meidän ole mahdollista päästä eläimen pään sisään ja ymmärtää  mitä se tuntee, haluaa, ajattelee ja kokee. Näin varmasti onkin, mutta uskon että meidän on mahdollista yrittää ymmärtää eläintä kunhan opimme unohtamaan oman itsemme ja tapamme kokea, edes hetkellisesti. Jollemme edes yritä ymmärtää eläimiä niiden omasta näkökulmasta väärinkäsitysten vaara on suuri ja seuraamuksena niistä on vakavia eläinten laiminlyöntejä.

Eläinten käyttäytymisestä ja biologiasta tiedetään nykyään jo paljon ja on tärkeää tuntea tutkimusta  ja lainsäädäntöä, mutta ihmisten asenteet eivät kovin nopeasti muutu tutkitun tiedon ja lainsäädännönkään pohjalta. Tärkeää tietoa ihmisten ja eläinten välisistä suhteista on saatu viime vuosina yhä laajemmaksi kasvaneessa  yhteiskunta ja kulttuuritieteellisessä eläintutkimuksessa.

Ihmisten asenteisiin voidaan vaikuttaa myös tuomalla esiin  niitä olosuhteita missä eläimet joutuvat elämään nykypäivänä. Omaan mieleeni ovat  porautuneet useat järkyttävät  valokuvat ja filmit  siitä miten eläimiä tänä päivänä maailmassa kohdellaan. Muistan nähneeni valokuvat lehmien joukkohaudoista kun hullun lehmän tauti riehui maailmalla. Muistan nähneeni filmin lehmien teurastuksesta ja siitä miten ne jonottavat teuraaksi menoa aivan kuin tietäen mikä niitä odottaa. Muistan myös nähneeni filmin siitä miten turkiseläimiä (koiria, kissoja ja kettuja) Kiinassa nyljettiin elävältä. Muistan nähneeni tuhansia  kuvia koiratarhoille suljetuista koirista joiden kasvoilta tunnistan saman ilmeen….ja monia monia muita valokuvia ja filmejä eläinten huonosta kohtelusta tai kidutuksesta joiden äärellä olen itkenyt vuolaasti.     

Eläimiä voi siis auttaa monella tapaa, mutta itselleni toimivin tapa on ollut sellainen tapa toimia, missä ei tarvitse sitoutua mihinkään tiettyyn yhteen eläinsuojeluyhdistykseen. Haluan voida tarjota apuani eri yhdistyksille ja eri projekteille sen mukaan miten oma elämäntilanteeni jättää palkkatyön jälkeen  aikaa tähän vapaaehtoistyöhön ja sen mukaan mitä milloinkin itse olen kokenut tärkeiksi asioiksi. Uskon vakaasti siihen että niin kauan kun eläinten auttaminen on vapaaehtoistyötä, eikä valtio tai kaupunkikaan sitä juurikaan tue, auttasen  pitää olla omaehtoista. Siihen ei pidä ketään pakottaa tai sanella ehtoja siitä mihin kenenkin pitäisi vapaa-aikaansa uhrata. Monille varmasti yhdessä  yhdistyksessä toimiminen on ihanteellinen tapa toimia.

Olen kirjottanut yleisönosastokirjoituksia sekä lehtiartikkeleita eläintensuojelusta ja kirjoittelen useammalla koirafoorumilla. Vetoomuksia nykyään allekirjoitan aika harvakseltaan tai en niitä etsi aktiivisesti. Palautetta ja kysymyksiä on todella helppo ja nopea sähköpostiaikakaudella lähettää ja uskon että palaute on todella tärkeä vaikuttamisenmuoto. Tästä esimerkkinä tapaus, missä palautteen annolla oli merkittävä rooli. Liv -kanavalta tuli hiljattain amerikkalainen koirankoulutusohjelma Petrainer 911. Ohjelmassa kouluttaja vei huonosti käyttäytyvät koira kuukauden tehokoulutukseen omaan kotiinsa. Siellä hän opetti koiria rankaisemalla  mm. piikkipannasta kiskomalla. Ohjelmassa näytettiin  muutakin Suomen eläinsuojelulain vastaista koulutustoimintaa. Koirafoorumilaiset laittoivat palautetta kanavalle ja kanava päätti lopettaa tämän kyseenalaisen ohjelman. 

Eläimiä/eläinsuojeluyhdistyksiä voi auttaa myös ihan projektikohtaisesti. Voi tarjota esimerkiksi soittoapua rahan/koiranruoan keräykseen tai puhelinhaastatteluun. 

Eli tervetuloa kaikille kentän toimijoille – ottakaa selvää miten yhdistykset toimivat, minkälainen eläinsuojelulainsäädäntö meillä on ja mitä tutkittua tietoa elämistä on saatavilla jne. ja  tarjotkaa mielestänne tärkeää vapaaehtoisapua eri eläinsuojeluyhdistyksille.

Eläimet kiittävät :)

Ps Kaikki Suomessa toimivat eläinsuojeluyhdistykset löytyvät omilta
www.koiratarhat.com   sivuiltani.

 

Koiraveron tarpeellisuudesta on käyty keskustelua aina ajoittain ja tällä hetkellä adressit.comissa on jo liki 4000 nimeä kerännyt vetoomus koiraveron poistamiseksi kaikista Suomen kunnista (http://www.adressit.com/koiraveronvastustus).
Useissa kunnissa koiravero on jo poistunut, mutta esimerkiksi Helsingissä koiravero on vielä maksettava vero. Epäoikeudenmukaiseksi koiraveron tekee se että verorahat eivät ole korvamerkittyjä, joka tarkoittaa sitä että kunta ei ole velvollinen käyttämään verotuloja koiranomistajien hyväksi millään tavalla. Koiravero myös asettaa koiranomistajat epätasa-arvoiseen asemaan kissanomistajien suhteen, joiden ei veroa tarvitse maksaa.

Suomessa on tällä hetkellä arvioitu olevan noin puoli miljoonaa koiraa. Lemmikkikissojen määrää voi vain arvailla.  Koirien määrää on voitu arvioida Kennelliittoon vuosittain rekisteröityjen koirien ( noin 50 000) ja maksettujen koiraverojen perusteella (lukuun on käsittääkseni lisätty arvio rekisteröimättömistä koirista ja veroa maksamattomista ihmisistä). Lemmikkien määrän on arveltu yhä kasvavan (Kennelliittoon rekisteöidään vuosittain kasvava määrä koiria).

Ei ole tietääkseni tehty mitään tutkimusta siitä, että miten sekarotuisen koiran tai maatiaiskissan hankkiva ihminen eroaa tai eroaako jollakin tavalla rotukoiran tai -kissan ottajasta, mutta uskaltaisin väittää että heidän joukossaan on useammin heikommin toimeentulevia ihmisiä kuin rotukoirien ja rotukissojen omistajissa. Sekarotuisen koiran tai maatiaiskissan hankkiminen on mahdollista vaikka ihminen olisi heikosti toimeentuleva esim työtön, opiskelija, eläkeläinen jne. Rotukoirien ja rotukissojen hinnat pyörivät n. 500 – 2000 euron välillä, minkä vuoksi niiden hankinta ei ole useinkaan mahdollista heikosti taloudellisesti toimeentulevalle. Ne lemmikkielänten omistajat ketkä ovat joutuneet joskus elämään työttömyyskorvauksen, toimeentulotuen, opintotuen tai kansaneläkkeen turvin tietävät minkälaisia valintoja silloin joutuu tekemään jo omien ja lemmikkien ruokahankintojen suhteen ja jos lemmikki sairastuu silloin kyseessä on jo taloudellinen katastrofi.

On itse asiassa perustuslain vastaista että toimeentulotukea ei koskaan myönnetä lemmikkieläinten ruoka- tai hoitokuluihin. Käytäntö asettaa lemmikkienomistajat eri arvoiseen asemaan lemmikittömien kanssa, koska lemmikkien omistajien kuukausittaisia todellisia kokonaismenoja ei huomioda, varsinkin silloin jos lemmikki sairastuu. Eläinlääkärikuitit ovat sosiaalityöntekijöille pelkkää ilmaa.

Yksityisten eläinlääkärien maksutaksat ovat karanneet käsistä jo ajat sitten. Pelkkä tarkastukäynti maksaa vähintään 70-80 euroa ja päivystysajalla tarkastuskäynti on yli 100 euroa. Lisäksi ongelmana on että Helsingillä on kyllä kaupungin eläinlääkäri, mutta mitään kunnallista eläinlääkäriasemaa ei ole. Eikö kunnallinen eläinlääkäriasema tulisi olla juurikin niitä varten, jotka koiraveroa maksavat, jotta saisivat eläinlääkäripalveluita edes vähän edullisemmin kuin yksityiseltä ?

Minusta koiraveroa voisi vaikka nostaa ja säätää sen rinnalle kissavero jos sillä tavalla saataisiin jotain helpotusta lemmikkien omistajien eläinlääkärikulutaakkaan, joka saattaa suistaa jo ennestään huonon taloustilanteen kurjuuteen sekä lemmikille että omistajalle. Selvää on että eniten tästä kaikesta kärsii sairas eläin, joka ei pääse eläinlääkäriin ja seuraavaksi eniten lemmikin omistaja, joka kärsii siitä että ei pysty rakasta sairasta lemmikkiään viemään lääkäriin.

 

Korjasin virheellisen tiedon siitä että rotukissoilla ei ole kattojärjestöä (kiitos tiedosta).

Yritän selvittää että mikä on rotukissojen kattojärjestön Suomen Kissaliiton arvio on kissojen määrästä Suomessa.

 

On häkellyttävää miten samanlaisia väkivallan oikeuttamiseen liittyviä perusteluja on käytetty sekä koiran että ihmislapsen väkivaltaisessa kasvattamisessa ja opettamisessa. Koirafoorumeita lukiessa huomaa kuinka eri tavalla ihmiset määrittelevät väkivallan. Yhden mielestä esim koiran selättäminen (koira painetaan pakottamalla asentoon, jossa se ei pysty puolustautumaan) hallitussa mielentilassa ei ole väkivaltaa, koska silloin ei ole toimittu vihan vallassa vaan harkitusti koiran käytöksen korjaamiseksi (vrt. lapsen esim piiskaaminen kasvatusmielessä harkitusti). Toinen kirjoittaja väittää että tietyt ns. kovat tai vietikkäät koirat tarvitsevat kovempia menetelmiä kuin muut normikoirat (vrt meidä Paavo on niin kovapäinen että ei usko mitään jollei sitä kunnolla laita seinää vasten).

Kurittaminen lasten kasvatuksellisena metodina kiellettiin Suomen laissa vuonna 1979. Nykylainsäädännössä lapsen kuritus (ns. kasvatus ja opetusmielessä rankaisu väkivallalla) on määritelty pahoinpitelyrikokseksi Lapsen kurittavaa pahoinpitelyä voi olla mm. tukistaminen, nipistäminen, läimäyttely jne. (Lastensuojelun keskusliitto, http://www.lskl.fi/liitto). Yleinen laintulkinnan periaate on että, lapselle ei tarvitse syntyä pahoinpitelystä näkyviä vammoja vaan ihmislapsen ruumillisen koskemattomuuden loukkaus riittää tuomioon. (Lievä pahoinpitely 578/1995 7 § Jos pahoinpitely, huomioon ottaen väkivallan, ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen tai terveyden vahingoittamisen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä pahoinpitelystä sakkoon.)

Koirien väkivallalla kouluttamisen vastaisessa työssä mennään nykypäivänä samoilla urilla kuin mentiin lasten väkivallalla kasvattamisen vastaisessa työssä -80 luvuilla jolloin väkivallan vastustajat pyrkivät osoittamaan että väkivallan käyttö johtaa lapsen kehityksen kannalta monelaisiin haittoihin ja lisää lapsen nykyistä ja myöhempää aggressiivisuutta ja siten väkivaltaa yleensä. Vuonna 2007 Englannissa Southhamptonin yliopistossa julkaistussa käyttäytymistieteisiin kuuluvassa väitöskirjassa vahvistettiin väite että fyysiset pakotteet (positiivinen rankaisu, negatiivinen vahvistaminen tai muunlainen ehdoton pakote) saattavat aiheuttaa sijaistoiminta-ongelmakäytöstä koirille (Eskeland Grv Ellingsen, ”Educational methods as risk factors for problem behaviour in dogs”, 2007). Tänä vuonna julkaistiin Yhdysvalloissa tehty tutkimus, jossa vahvistettiin näennäisen itsestäänselvä hypoteesi siitä että aggressiivisesti koiraa kasvattamalla saadaan agressiivinen koira (lähde).

Suurin ongelma ei liene siinä etteivätkö ihmiset ymmärtäisi että koiran hakkaaminen, potkiminen ja muu törkeän pahoinpitelyn piiriin kuuluva väkivalta olisi koiralle haitallista, vaan se, että ei ymmärretä että myös lievä pahoinpitely, voi olla koiralle vahingollista. Lievä pahoinpitely rikosnimike, johon lapsen kuritus nykyään luetaan takaa ruumiillisen koskemattomuuden lapselle. Koirien koulutuksessa kuitenkin yhä nykyään liian usein hyväksytään sellaiset ruumiilliset kajoamiset kuten  koiran kuristavasta pannasta koulutustarkoituksessa nykiminen, koiran selättäminen ja koiran naamalle erilaisten suihkeiden sumuttaminen (esim sitruunapanta). Koiran turha pelottelu kielletään yksiselitteisesti jo nykyisessä laissa ja  siitä huolimatta koiran koulutus erilaisten säikäyttävien menetelmien avulla on edelleen yleistä (esim koiran säikäyttäminen kolinapurkilla).

Vielä ei olla asenteiden tasolla ymmärretty että eläimille on taattava sama fyysisen koskemattomuuden suoja kuin ihmislapsillekin. Jotta asenteita voidaan alkaa muokkaamaan koiran väkivallattoman koulutuksen suuntaan, eläimen kurittaminen tulisikin saada eläinsuojelulakiin samalla tavalla pahoinpitelyrikosnimikkeen (törkeä ja lievä) alle kuin se jo on lasten oikeuksien kohdalla. Enää ei riitä pelkästään se että tieteellisesti todistetaan väkivallan haitallisuus vaan väkivalta, lieväkin sellainen tulee selvästi tuomita ja saada kirjattua eläinsuojelulakiin.

Toivoa voi että eläinsuojelulakiin saadaan Oikeusministeriön suunnittelema törkeä eläinsuojelurikoksen nimike, jotta myös lievät kurittamisen muodot tulevat rangaistaviksi selkeämmin.